|
Laku-projekti
Huumereitiltä hoitoketjuun hanke 2002–2005 oli laaja nuorten huumeidenkäytön ennaltaehkäisyä, varhaista puuttumista, hoitoon ohjaamista, hoitoa ja jälkikuntoutusta sekä siihen liittyviä osakokonaisuuksia kartoittava ja kehittävä projekti.
Huumereitiltä hoitoketjuun -projektissa on ollut mukana mm. ammattikorkeakouluja Pohjois-Suomesta, Kainuusta ja Etelä-Karjalasta, OYS, A-klinikka, useita Pohjois-Suomen hoitokoteja sekä kaksi hoitokotia Venäjältä.
Oulujoen Perhekoti oli mukana osaprojektissa, joka oli nimeltään "Huumenuorten laitosmuotoisen kuntoutuksen mallintamis- ja kehityshanke", eli lyhyesti Laku-projekti.
Tavoitteena projektissa oli nuorten huumeidenkäyttäjien laitoshoitovaiheen sisällön laadullinen kehittäminen ja mallintaminen. Projektin aikana koottiin tällä hetkellä eri hoitokodeissa käytössä olevat kuntoutusmetodit sekä kehitettiin ja yhtenäistettiin käytäntöjä. Tavoitteen oli yhteisen prosessimallin syntyminen mukanaolevien hoitolaitoksien käyttöön sekä sisäisen laatukäsikirjan luominen, joka mahdollistaa yhteisen, pysyvän toiminta- ja työmallin käytön ja kehittämisen. Projektin aikana saimme koulutusta systeemiseen ajatteluun ja perheterapeuttiseen viitekehykseen perustuvaan perhekeskeiseen työn malliin.
Projektin aikana opettelimme sijoitusperheen kohtaamiseen liittyviä haastattelu- ja keskustelutekniikoita teoriaopetuksen sekä käytännön harjoittelujen kautta. Kokeilu aloitettiin helmikuun 2004 alussa ja se kesti aktiivisena kehityshankkeena kuusi kuukautta. Perhekodissamme oli koulutus- ja suunnittelupalaveri kerran kuukaudessa koko henkilöstölle, jolloin hanketta vietiin eteenpäin.
Laku-projektin tulokset ja loppuyhteenvedot on tehty. Sovellamme projektin tuloksia kasvatustyössämme.
Laku-projektin aikana on pidetty seminaareja niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Murmanskissa keväällä 2005 pidetyssä seminaarissa olimme samalla vierailulla paikallisessa Lastenkoti nro 5:ssä. Saimme myös perhekodillemme vieraaksemme samaisesta lastenkodista lapsia sekä lastenkodin kaksi työntekijää. Yhteistyömme tulee jatkumaan edelleen mm. vierailujen merkeissä.
Lue lisää Huumereitiltä hoitoketjuun -projektista
Päihdenuoren laitoskuntoutuspolku:
www.sosiaalikollega.fi/mallit/laitoskuntoutus_nyman
|